Oli oikeen mukava päivä taas tänään. ( ´ω` )v

Olin jo vähän i
kävöinyt tätä tunnetta aamuisin; heräät aamupäivällä, kävelet hiukset sotkussa keittiöön hakemaan aamukahvia ja näet ikkunasta syksyisen metsän. Ulkona on kylmä, mutta sisällä ihanan lämmin, mitä nyt varpaita vähän palelee.

1984690.jpg

Juuri tälläisia pikkuasioita kaipaan useinkin kaupungissa. Turussa sitä on vain huomannut, että aamulla kun juot sen aamukahvin, niin ikkunasta ensimmäinen asia minkä näet on vastapäätä oleva toinen kerrostalo ja asfalttipiha. Onneksi Kastu on sentään niitä Turun viheriäimpiä alueita, mutta ei se ole sama asia.
Ja täällä maalla aamut ovat hiljaisia. Saat ajatella mitä haluat. Kaupungissa ensimmäinen asia minkä kuulet on joko naapurien äänekkäät seksisessiot tai ohi kaahaavat autot. Silloin et ajattele muuta kuin "voi luoja..."

On myös muita asioita mitä kaipaan Riihikoskelta. Esimerkiksi Mörö. Tuo karvainen ystävä, jonka otin hoiteisiini vuonna 2005 uuden vuoden tienoilla. Siitä on kasvanut niin iso poika, ettei mitään rajaa. Muistan kun se oli vielä ihan rääpäle kun haettiin se Makken kanssa sen väliaikaiskodista ja se pieni kirppu rääkyi siellä pahvilaatikossa. Kohta herralla on taas synttärit ja se täyttää huimat kolme vuotta. Täytynee tehdä pojalle kakku.

1984684.jpg
♥Mörö♥

Tänään sain pari lisäystä vaatevalikoimaanikin. Äiti on ties kuinka kauan joutunut kuuntelemaan hössötystäni ruutukauluspaidoista sydämmet silmissä. Tänään äiti sitten kaivoi vaatekaapin syövereistä kaksi vanhaa kauluspaitaa. Isäni vanhoja, mutta ei se tahtia haittaa. Rrrakastan niitä. Varsinkin kun ne ovat miltein saman värisiä kuin mitä Ruksupuksulla (Ruki, the GazettE) on päällänsä parissa photoshootissa. Mmm sankyuu mama


1984693.jpg
Kännykkälaatu

Ho-ho-ho ! Kohta on joulukin ! Iskee paniikki pikku hiljaa ! Riittääkö rahat ja resurssit lahjoihin? Ehtiikö ja muistaako lähettää kaikki joulukortit? Saadaanko edes vähän lunta jouluksi maahan? Mmm ja joulun myötä tulee myös synttärit ! Uuh, joulukuun alussa partyparty Tulipas yhtäkkiä vanha olo...taidan hakea villasukat jalkaan.